29.5.09

Ihana kesä


Nyt ovat kirsikkapuun kukat niin loistossaan.


Samoin omenapuun kukat avautuvat.


Nyt täytyisi malttaa tehdä sisähommiakin ja täyttää kakut sekä siivoskella.
Huomenna onkin juhlapäivä, valmistujaisia meillä juhlistetaan. Saamme mitä parhaimmat ilmat tähän tilaisuuteen, että kyllä nyt kelpaa nauttia.

26.5.09

Räsymatot






Nämä matot matkasivat vanhaan miljööseen, keittiöön jossa juoksee haukkujakin. Punaisen, keltaisen ja vihreän eri värejä. Kaiken kaikkiaan on kahdeksan erilaista trikoista kudetta.

25.5.09

Voikukka värjäystä


Pitihän sitä kokeilla voikukilla värjäämistäkin, kun ei ennen ole tullut tehdyksi.


Liemi näyttää vihertävältä ja lanka kellertävältä tässä värjäyksen puolivälissä.
(alunapuretus)


Vasemmalla lanka valmiina. Ihan kivan keltainen.
Jälkiväriin laitoinkin harmaan langan ja kun tuntui ettei siihen oikein enää mitään väriä tule, lisäsin joskus aiemmin jo käytetyt punapuun jämät pikku pussissa liemeen. Punapuu on niin voimakas väriaine, että en vieläkään niitä pois heittänyt, vaan joskus taas laitan väripataan mukaan jos lisäväriä kaipaan. Tästä tuli kanssa mieleiseni väri.

19.5.09

Kirjopikarililja




Huomasin tämän pikkuisen olevan poikki siellä omppupuun alla ja nappasin sen sitten sisään pikkuriikkiseen pulloon.
Saisikin näitä syksyllä lisää laitettua, voisivat vaikka säilyäkkin kun ne eivät myyrille kelpaa.

12.5.09

Pehmeää roosaa, kollaasi

Nämä roosat ovat omin käsin tehtyjä, erilaisia materiaaleja; puuvillaa, silkkivillaa, pellavaa sekä myöskin kaurapuuroa (keskus kuvassa).

Huikean kauniita kollaaseja roosasta lisää: Inkiväärin sivuilta!

8.5.09

Pihamaalla


Perjantai-iltapäivän kuvia pihamaalta.


Pihlaja taitaakin


olla lempi


puuni. Kaunis on vihreä nyt.


Tämä selja kasvaa sinnittää kallionkolosta, vaikka sitä on yritetty poiskin ottaa. Kasvakoon nyt sitten.


Kesäpikkusydän tekee ensimmäisiä kukkiaan, tämä on niin kiva ja tosi tosi helppohoitoinen perenna ja kukkii pakkasiin asti.


Huomaas tässä väriin sopiva lepis kukassa.


Pikkuinen esikko kasvuun päässyt.


(ja kuvat suurenevat klikkaamalla)

6.5.09

Tunnustus

Sain tunnustuksen Siskolta, kiitokset!!
Sekä myös Tiiltä, kiitos myös hänelle!!

Haluan sen jakaa teidän kaikkien blogiystävien kanssa, jotka täällä sivuillani käytte. Kiitokset !!


5.5.09

Harmaa kollaasi


Värikollaasin haastena tällä viikolla harmaa. Taas laitan matkakuvia, niitä tästä arkistosta löytyi harmaanakin:) Kuvat Itävallasta.


Photobucket

Kauniita harmaita kollaaseja lisää täältä!

4.5.09

Poppanaloimea


Loimen tein kalalangasta, jossa ripaus roosan väristä mukana.


Niisintä suoritettu.


Liina jo hyvällä alulla.

Silkki-jakki lanka

Oletko tutustunut tähän aivan mahtavaan pehmoiseen ja lämpöiseen lankaan. Olen näitä nyt päivittänyt hiukan verkkokauppaan Ku...