15.8.11

Värjäys viikonloppu

Pidin lauantaina värjäyspäivän paikallisten marttojen kanssa. Porukkaa oli vallan mukavasti ja silti oli aivan työntäyteinen päivä. Perjantai-iltana laitettiin padat (4 kpl) ja kattilat valmiiksi.

Lauantai aamuna aloitettiin tulien sytyttämisellä ja siitä lähti homma liikkeelle.

Saatiin mielestäni aivan ihanat värit aikaan. Ainekset löytyivät lähistöltä. Kaikki toi jotakin.
Meillä oli padoissa suopursua, syysasteria, nokkosta ja seljaa. Emännällä oli hiukan veriseitikkejä pakkasessa.


Kattiloissa oli pietaryrttiä, kanervaa, aronian marjoja, veriseitikkiä ja verihelttaseitikkiä.

Puretteena käytin alunaa ja joihinkin myös kuparia, että saimme vihreitäkin sävyjä.

Välillä söimme emännän tekemää hyvää lihakeittoa ja kahviteltiin.

Langanhuuhdontaa...
Jokaiselle riittii puuhaa ja vahtimista, etteivät pääse kiehumaan.


Vierailevia tähtiäkin piipahti:)

Paikka oli oikein hyvä; järven rannalla ja niin kaunis, hyvä ilma oli meille kuin tilauksesta.

Kaikenkaikkiaan saimme 19 eri värisävyä aikaan ja miltei 5 kg lankaa. Varmaan tätä keväällä jo jatkammekin. Kiitos kaikille, oli mukavaa.

14 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mukava viikonloppu!

    VastaaPoista
  2. Tuntuu todella mielenkiintoiselta viikonlopulta.

    VastaaPoista
  3. Ihanan värisiä lankoja!:)

    VastaaPoista
  4. Ihania värejä ja mikä viikonloppu! Uskon, että tosi rentouttava :O)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa noitapatatouhua. Minullakin piti olla värjäyskurssi tänä viikonloppuna, mutta kroppa teki tenän enkä päässyt. NOI värit on niin herkkuja:)

    VastaaPoista
  6. Ihania värejä ja mmutenkin ihnaa touhua.

    VastaaPoista
  7. Ompa siinä monen väristä lankaa, varmaan mukavaatouhua ja niin söpö vieraileva tähti<3

    VastaaPoista
  8. Sinulle on tunnustus blogissani!

    VastaaPoista
  9. Näyttää mukavalta touhulta yhdessä :) Ja mikä määrä upean värisiä lankoja!

    -Lilli-

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia. Olen itsekin osallistunut joskus kasvivärjäyskurssille. Se oli hauskaa ja tuli niin kauniita lankoja. On mukavaa, kun kenties toisilleen tuntemattomat ihmiset touhuaa intohimoisesti posket punaisena saman asian kimpussa ja oppien uusia taitoja.

    VastaaPoista
  11. Aivan upeita värjäyksiä olette saneetkin. Ja mikä sen mukavanpaa, kuin touhuta porukalla samanhenkisten seurassa!

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia. Olen kokeillut tätä hommaa mutta saimme vain vihreän erisävyjä, hiukka keltaiseen vivahtavaakin. Olette onnistuneet hienosti!

    VastaaPoista
  13. Teillähän oli kivat talkoot. Ja huuhtelukin taitaa olla helppoa, kun on järvi vieressä.
    Vihreät ovat luonnonläheisimpiä, mutta ihmettelen kirkkaita värejä! En tienny, et noin kirkkaitakin voi saada aikaseksi.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!