7.8.17

Kattilassa väriliemiä

Lankakyselyssä toivottiin,  että kertoisin kuinka värjään lankoja. Tästä aiheesta pieni postaus. 
Tällä kertaa värjään tekstiiliväreillä. Värjään myös kasveilla ja sienillä, mutta tänä kesänä en ole kuin pari kertaa ehtinyt värjäämään. Alkukesästä värjäsin koivunlehdillä ja sipulinkuorilla. 
Toivottavasti nyt on hyvä sienisato tulossa ja minulla olisi vapaa-aikaa, että ehtisin sieniäkin keittelemään.



Tässä on värjäytymässä valkoista silkkivillalankaa siniseksi. Olen jo aiemmin tehnyt muutaman värjäyserän tässä samassa liemessä. Koitan värjätä luontoa säästäen. Samaa värjäyslientä pystyy käyttämään useampaan kertaan.


Ensin kastelen langat vedessä. Kuvassa on maitovillalankaa. Värjään yleensä pieniä määriä, jotta ne mahtuvat hyvin isoon kattilaan.


Maitovillalangat menevät samaan siniseen liemeen. Nesteeseen ei jää paljoa väriä, vaan kaikki väri imeytyy lankoihin. Tämä on jo muutaman kerran käytetty liemi, joten se alkaa jo hiukan tummumaan.  Värjäys kannattaa aloittaa vaaleammasta väristä ja siirtyä tummempaa kohti.


Langat saavat olla noin 15 min. etikka/suola vedessä liotuksessa.


Ja sitten ne pääsevät jo väriliemeen. Annan langan jäähtyä kattilassaan seuraavaan päivään. Sen jälkeen on huuhtelu ja pesu sekä kuivumaan laitto.
Harmaata lankaa toivottiin myös lankakyselyssä. Siispä niitä alkaa verkkokauppaankin tulla pikkuhiljaa.. harmaan eri sävyjä. Tulkaa lähiaikoina katsomaan. 

4 kommenttia:

  1. Kaunista syntyy. Hienoa, että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka pitävät perinteitä yllä. Naiskotiteollisuuskoulun joskus ammoisina aikoina käyneenä arvostan kaikkea käsin tehtyä, vaikka elämä on tuonut toiset kiireet, enkä ole oikein ennättänyt silloin oppimiani asioita toteuttaa.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!