23.3.12

Pikku taimia

Keittiön ikkunalle pari lasihyllyä taimille; vielä on siinä vähän tilaa, mutta varmasti kohta jo täyttyy. Viikonlopun aikaan vielä aion joitakin siemeniä kylvää.

Pelargonin taimia ostin jokin aika sitten tai oikeastaan pyysin miestä tuomaan niitä tullessaan ja nyt sitten odotan että minkä värisiä niistä tulee. Tummanpunaista on kuulemma ainakin.

Kirsikkapuun oksia laiton lasikannuun odotteleen kukkimista.

Laventelin ja keijunmekon alkuja odottelen innolla, kolme alkua on keijunmekosta ilmaantunut. Eihän siinä pussissa ollutkaan kuin 7 siementä ja itävyys 65 %. Mitenkähän niiden kanssa oikein käy?

Ruohosipulin alkuja on jo hyvin tullut. Tomaattirasiasta helpolla pikku "kasvihuone"niille.

Persiljat saapi jo kohta koulia.

Aurinkoista keväistä viikonloppua kaikille!!

7 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalta. Minulta taitaa taas tänä keväänä jäädä taimikasvatus väliin.

    VastaaPoista
  2. Irmeli: joskus ei kaikkeen ehdi mukaan, on minulta kans jäänyt väliin, mutta nyt jälleen innostuin, saas nähdä pääseekö kasvamaan syksyyn saakka:)

    VastaaPoista
  3. Sinulla on loistava paikka siementen kasvatukselle, käy ihan kateeksi.

    VastaaPoista
  4. Huomasin kanssa heti, että kylläpä on komiat taimikasvatushyllyt :) Nuo tuommoset rasiat onkin tosi hyviä "kasvihuoneita".

    VastaaPoista
  5. Onpas teillä jo kesä pitkällä! Minulla taimet aina mädäntyy varren tyvestä lupaavan alun jälkeen.
    Mutta asiasta toiseen, voitit blogiarvonnassani, ja nyt kaipaisin osoitettasi.

    VastaaPoista
  6. On tosi hienot hyllyt ja taimilaatikot. Koko viikon on pitänyt laittaa siemenet multaan, ehkä nyt alkaa tapahtua täälläkin...

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!