19.9.13

Mittatilausmattoja

Tein uuden mattoloimen, luomapuut pyörivät edestakas, kunnes loimi on tarpeeksi leveä. Loimi on   puuvilla kalalankaa (kotimainen Liina-kalalanka).
Kuvassa myös vanhat vyyhdinpuut. Osaako kukaan selittää tarkemmin näiden käyttöä. Olen yrittänyt laittaa vyyhtiä tuohon rullille, mutta eipä se  tahdo siinä pysyä.  Ns. käyttöohjeet olisi hieno juttu.

 Laitoimme loimen kangaspuihin. On vuorossa niisintä ja pirtaan pistelyt sekä polkusten sitominen.


Kun kaikki on saatu valmiiksi on mukava aloittaa jälleen uutta mattoa. Tästä loimesta saa noin 80 cm leveää mattoa. Joten tilauksia otan ilomielin vastaan.

7.9.13

Tilaustyömatto





Puuvillamatto. Tässä matossa väreinä sinisen eri sävyjä sekä vähän vihreää. Myös vanha pussilakana mukana.  Matto on lentovalmiina; Englantiin lentelee.

1.9.13

Kesäisiä muistoja

Tartuinpa haasteeseen, jonka löysin Tuulilaakson blogista, jossa tarkoituksena on muistella kesän kymmentä hyvää ja kymmentä huonoa muistoa. Näin tämä sopiikin hyvin tähän syyskuun alkuun, vaikka onhan toki vielä kesää jäljellä.



1. Kesän kohokohta tietysti oli tyttären häät. Ne ovat vieläkin tuoreessa muistissa, mikä ihana päivä se olikaan. Kaunis ja lämmin sekä muutenkin onnistunut tapahtuma kaikkinensa.

2. Toinen kohokohta oli sitten mieheni kanssa tekemä matka Slovakiaan. Mukava oli tähän maahan tutustua ja huomata siellä kasvun tahtia. Taloja korjataan ja kunnostetaan, ulkosivu on saanut monessa omakoti - ja kerrostalossa kauniit värikkäät pinnat.

3. Kummipoikamme ylioppilasjuhlat.

4. Tapaus tuotti iloa myös paljon. Tytär saapui kaukomatkoiltaan mm. Nepalista.

5. Tapahtuma, oli mukava osallistua Tampereen tallipihan kesäkauden avajaisiin.

6. Tyttären tytär täytti 2 vuotta. Hän oli mummolassa muutaman kerran yökyläilemässä ja näin hän luki    kirjaa "olipa kerran perhostaivas, koska asui Nuppulassa väki".

7. Värjäykset ovat myös kohokohtia, sain mukavia värejä mm. avokadon kuorilla.

8. Kyläkirpparisuunnistus, johon osallistuin ensi kertaa, onnistui yli odotusten. Minä kun luulin ettei väkeä taida tulla, mutta niin vain kävi, että kymmeniä piipahti. Osa kahvitteli pidempäänkin.  Kirpparijuttuja en oikein ehtinytkään haalia kasaan, mutta paistelin gluteenittomia vohveleita, ne maistuivat kaikille.

9. Omenasato ylläti, herkku omppuja on puussa vieläkin, eikä niissä ole matoja ollenkaan. Mihinkähän ne madot ovat kadonneet? Eipä muuten vadelmissakaan ollut matoja.

10. Alla on kuva vielä yhdestä aarteesta, jonka löysin kun autokatosta siivosin. Ampiaispesä on aina sellainen taideteos, tälle jokin käyttöidea?


Entä mistä löydän 10 ikävää tai huonoa muistikuvaa. Ei tule mieleen kuin, että kesä oli harvinaisen kaunis, aurinkoinen, lämmin, satoikin sopivasti. No ehkä  muutama ikävä juttukin mieleen tulee:

1. Ompelukoneeni sanoi itsensä irti ja heitti käsipyörän osaset vauhdissa lattialle.

2. Samoin teki tenän leipäkone. Leivon usein gluteenitonta leipää  itselleni, niin sekin on tarpeellinen ja uusi oli hankittava tilalle.

3. Sain muutaman ikävän mäkäräisen pureman jalkoihini. Olen allerginen näille öttiäisille, mutta hyvä puoli oli etten tarvinnut antibioottikuuria tällä kertaa. Onneksi eivät purreet nievelen kohtaan.

4. Lilli-koirulilla on iso patti kasvanut jalkaan. Sille ei juurikaan voi mitään tehdä, sanoi lääkäri. Olisi ollut hankala leikattava jo näin vanhalla koiralla. Mutta eipä se mikään paha kasvain voi olla kun ei se juurikaan sitä itseään vaivaa.

5. Tyttären muutto opiskelemaan ulkomaille, siinä on kylläkin hyvät ja huonot puolet yhdessä.

Tähän haasteeseen saat tarttua vapaasti ja kirjoittaa blogiin tai sinne omiin muistohin.

Silkki-jakki lanka

Oletko tutustunut tähän aivan mahtavaan pehmoiseen ja lämpöiseen lankaan. Olen näitä nyt päivittänyt hiukan verkkokauppaan Ku...